35 vuotta täyttävä Suomen Hissiurakointi on täyden palvelun hissitalo perheyrityksen asenteella

8 Mar, 2018

Antti Heinämäki

Perinteikäs perheyritys panostaa räätälöityyn erityisosaamiseen ja kokonaisvaltaisiin palveluratkaisuihin.

Laadukkaisiin hissien, nosto-ovien sekä liukuportaiden huolto-, korjaus-, asennus- ja modernisointipalveluihin erikoistunut Suomen Hissiurakointi Oy (SHU) viettää tänä vuonna 35-vuotisjuhlavuottaan. Vuonna 1981 pääkaupunkiseudulla perustettu perheyritys on osa valtakunnallisesti toimivaa Helsingin Hissiteknikot -konsernia ja sillä on Helsingin ohella toimipisteet Mikkelissä, Kuopiossa, Tampereella, Lahdessa sekä Varkaudessa. SHU:n toiminta on alusta alkaen perustunut vahvaan asiantuntijuuteen ja erityisosaamiseen, joihin panostamista yritys jatkaa nyt toisen sukupolven johdolla. ”Perheyrityksemme 35-vuotias taival on meille suuri ylpeydenaihe, sillä pärjääminen vaativalla alalla ei ole itsestäänselvyys. Olemme menestyneet luottamalla omiin vahvuuksiimme eli asiakkaidemme tarpeiden mukaan räätälöityihin ratkaisuihin, vastuulliseen ja henkilökohtaiseen palveluun sekä tinkimättömään laatuun”, SHU:n toimitusjohtaja Antti Heinämäki toteaa.

Kautta historiansa SHU on johdonmukaisesti pitänyt kiinni keskeisistä toimintaperiaatteistaan, joihin lukeutuvat asiantuntemuksen ohella asiakaslähtöisyys, joustavuus ja luotettavuus. Samat periaatteet ohjaavat asiakastyön ohella myös yrityksen sisäistä kulttuuria. ”Meillä on vahva luottamus työntekijöihimme, joten annamme heille paljon vapautta toteuttaa osaamistaan oman vastuualueensa puitteissa”, Antti Heinämäki kertoo. ”Perheyrityksen käsite ulottuu meillä koko henkilöstöön”, hän jatkaa.

Kansainvälisen menestyksen myötä hissialalla on maamme elinkeinoelämässä aivan erityinen painoarvo ja esimerkiksi KONEen saavutukset ovat tarjonneet jalansijaa myös pienemmille kotimaisille toimijoille. SHU viettääkin juhlavuottaan positiivisen kiireen merkeissä, sillä asuntokannan kehitys, valtion ja kaupunkien hissien hankintaan ja korjausrakentamiseen osoittamat tuet sekä esteetöntä liikkumista edistävät hankkeet ovat viime vuosina vauhdittaneet toimialan kasvua. ”Hissiala elää jatkuvassa muutoksessa ja tekniikan kehittyessä myös palveluntarjoajiin kohdistetut vaatimukset kasvavat”, toimitusjohtaja Heinämäki kuvailee lähitulevaisuuden näkymiä. ”Vastaamme haasteeseen keskittymällä siihen minkä osaamme parhaiten eli asiakkaidemme odotusten ylittämiseen.”